|
Kääpiöpinseri Pinserella's Valentino |
|
virallinen nimi / official name: Pinserella's Valentino Tinon tarina© 10.10.2006 Tinon emäntä, kuvissa Tino on 2-5kk "Emme aikoneet hankkia toista koiraa perheeseemme, mutta sitten Pinserella's Valentino, poika joka on nimensä veroinen hurmasi meidät totaalisesti. Haimme hänet kotiimme ja jännitimme miten toinen koiramme suhtautuu tulokkaaseen. Istuin eteisen lattialle pentu sylissä ja varovasti päästimme Jimin, joka on pennun isä, tutustumaan. Hienosti meni. 
Jimi pesi innoissaan pennun perusteellisesti, eikä enää päästänyt pentua silmistään. Olimme rakentaneet pentuaitauksen jossa oli peti ja juoma-astia, että pentu saisi nukkua rauhassa. Jouduimme kuitenkin pian luopumaan siitä pennun osoittaessa taitonsa kiivetä seinää ylös, siitä lähtien ovat molemmat nukkuneet vierekkäin samalla petillä.Tino on hyvin vilkas ja kova suukottelija. Häntä ja koko peräpää heiluu jatkuvasti, joten olemme nimittäneet hännän vispiläksi. Energiaa riittää, niin pitkää lenkkiä ei olekaan että saisi koiran väsymään, paristot toimivat vielä kotonakin. Tino on myös sosiaalinen koira. Tulee toimeen isojen ja pienten kanssa, oli kyseessä ihminen tai eläin. Omia hassuja tapoja leikkiä lelulla on ensin ponkaista lattialta ylös ja sen jälkeen kova murina ja potkiminen takajaloilla välillä tehden hyökkäyksiä lelua kohden. Tino on ” vahinkolapsi ” jota en pois enää antaisi, aivan ihana kakara, pitää vipinää yllä meidän perheessä. Yhdellä lauseella kuvattuna Tino on : SUURI KOIRA PIENESSÄ PAKETISSA."
|
||
uros / dog
Tinon kirje
Rannalla sitten päästin pitkän pisun ja emäntä kehui miten hieno poika olen, niinpä päätin näyttää muitakin hienoja temppuja ja sukelsin mereen, mutta se vähän epäonnistui kun olivat liivit päällä, niin jäin pinnalle kuin korkki.
Sitten liivit otettiin pois ja silloin se ilo vasta alkoi. Uin ja välillä sukeltelin. Emäntä katseli puuhiani ja tuumasi, että olenko minä olleenkaan kääpiöpinseri kun muistutan enemmän hyljettä toiminnallani. Pitihän minun sukellella hakemassa rakkolevää rannalle, kun Jimi ei uskaltanut tulla veteen, vaikka vähän sitä koetin työntääkin. Kesken leikin huomasin emäntäni meressä, ja eikun pelastamaan. Vähän minua ihmetytti kun emäntä tarrasi minusta kiinni ja kiikutti rannalle sanoen, että ellei tällainen lopu niin alkavat jättöharjoitukset ja loman saa unohtaa. Olkoon sitten niin, eipä sitten enää pelasteta, kun en halua menettää kaikkea hauskaa.
Vauvapyöreyskin on kadonnut minusta, kun olen urheillut paljon. Uinnin ja sukeltamisen lisäksi harrastin Jimin kanssa kilpajuoksua ja painia. Painissa olimme aika tasavertaisia, mutta juoksu oli harmittavaista, Jimi juoksi edellä ja minä itkien perässä. Odottakoon vain kunhan vähän vielä kasvan, niin katsotaan sitten kuka itkee.
