|
Pinserella's Mustikka |
| ||||||||||||
|
Daisy(Kuvat © J. Tammiala)
tittelit / titles: Suomen Agilityvalio / Finnish Agility Champion Näin Daisystä kertoo tämän emäntä Miia: ”Hei! Tämä esittely on omistettu kääpiöpinseri Daisylle, joka saapui elämäämme sulostuttamaan huhtikuussa 2002. Daisy on syntynyt 17.2.2002 viisilapsiseen pentueeseen. Daisy on pienestä pennusta saakka ollut hyvin vauhdikas ja valloittava persoona, joka hyppi suoraan sydämiimme!
Alunperin meille piti tulla pentueen ainoa poika, mutta toisin kävi. Olin koko ajan halunnut vähän erityyppistä koiraa, kuin ensimmäinen kääpiöpinserini on. Speedy on täysin oma pieni vauvani ja kahta samanlaista ei perheeseen mahdu. Erilainen Daisy tosiaankin on, siinä, missä Speedy viihtyy sylissäni tuntikausia, niin vauhdikkaalle Daisylle sylissä olo tarkoittaa juoksua täysillä kohti, hyppy syliin, nuolaisu nenänpäästä ja samalla vauhdilla juoksu pois tekemään jotain muuta kiireellisempää! Toki Daisyltäkin hellyydenkipeyttä löytyy, mutta vain kun hän haluaa ja ehtii. Esimerkiksi jokailtaisiin rutiineihin kuuluu vatsan rapsutus, josta ei saa laistaa. Silloin Daisyllä on hyvin mairea hymy ja tassut kohti taivasta :). Daisy on oikea vauhtihirmu, jolta ei virta hevillä lopu. Suosikkiharrastuksemme onkin agility, josta Daisy löysi heti esteiden suorittamisen suunnattoman riemun! Daisy nauttii kaikesta, mihin liittyy vauhti tai ruoka, mieluiten molemmat. Olen ottanut hänet myös joskus mukaan, kun lähden juoksuttamaan Woodya vinttikoiraradalle, ja voi sitä intoa, kun Daisy näkee kentän ja tietää pääsevänsä vieheen perään! Daisy nauttii myös esiintymisestä, eli meitä näkee myös näyttelykehissä ja mätsäreissä. Daisyn asenne kehään mentäessä on ”tulin, näin ja voitin!”, joka kyllä pätee hänellä paikkaan kuin paikkaan! :) Daisy onkin osoittautunut erinomaiseksi harrastuskoiraksi iloisen luonteensa ja loputtoman ahneutensa ansiosta - sillä ahneella on tunnetusti tottelevainen loppu! ;) Daisy on aina ollut terveyden perikuva, eikä eläinlääkärillä ole tarvinnut käydä muuta kuin pakollisilla rokotuksilla. Daisy on myös erittäin terveviettinen narttu, jolta astutus, synnytys ja pentujen hoito luonnistuivat täysin vaistomaisesti ilman ulkopuolisten apua. Daisy tuli meille Pinserella’s kennelistä sijoituskoirana ja on seitsemän lapsen ylpeä ja onnellinen äiti!” Voittajan on helppo hymyillä! TSKK:n Agilitymestari ja moninkertainen agilityvoittaja Pinserella's Mustikka iskee silmää. ;) (©J.Tammiala) Muutamia agilitytuloksia
Daisy Agirotu 2006 -kisassa, kuva K. Nieminen
Daisy on yläsryhtinen ja lihaksikas narttu, jolla on aina ollut kauniin kiiltävä ja tiheä turkki. Daisyllä on voimakas luusto, vahva rintakehä ja jalosti kaartuva niska, sekä erinomaiset pään linjat ja ilme sekä hyvät kulmaukset. Emänsä tavoin Daisy on aina ollut terveyttä ja elinvoimaisuutta pursuava koira, jolla on erinomainen fysiikka. Rakenteensa ansiosta rouva on väsymätön lenkki- ja harrastuskaveri, todellinen ikiliikkuja :). Metsässä ja agilityradalla tuntuu siltä, että tuolle koiralle on kasvanut siivet ;), niin vaivattoman näköisesti se kiitää esteiden yli. Yksittäistä vatsatautia lukuunottamatta Daisy ei ole sairastellut päivääkään, ja seitsemän potraa pentua tuotiin maailmaan ja hoidettiin tunnollisesti ilman mitään ongelmia. Sen jälkeen Daisyltä onkin poistettu kohtu, jotta yhteiselo poikien kanssa sujuisi mahdollisimman mutkattomasti :). Luonteeltaan Daisy on avoin, erittäin sosialinen ja ulospäinsuuntautunut persoona, joka tulee erittäin hyvin toimeen niin ihmisten kuin myös kaikenkarvaisten eläinten kanssa. Toki häneltä kotioloissa löytyy rodunomainen taipumus vahtia taloaan. Iloa ja riemua tuossa Duracell-koirassa riittää vaikka muille jakaa :D, Daisy ei koskaan ota mitään raskaasti, saati että antaisi minkään tapahtuman lannistaa itseänsä. Jos emäntä joutuu torumaan häntä, Daisy kyllä heti tottelee, mutta on jo samalla sekunnilla häntä heiluen loikkimassa omistajansa syliin täysin vakuuttuneena siitä, että eihän kukaan oikeasti voi olla hänelle vihainen - todellinen optimisti siis! :D Muutenkin Daisy on erittäin tottelevainen koira, jota voi ongelmitta pitää lenkilläkin kytkemättömänä.
Voittajan kelpaa hymyillä :) (kuva M. Toivonen) Harrastuskoirana Daisy on mitä mainioin, erittäin nopea ja motivoitunut, silti varma ja erittäin pitkäjännitteinen työskentelijä, joka omaa erinomaisen viettikestävyyden. Agilityradalla Daisyä on ihana ohjata, ja radan laidalta koirakon työskentelyä ei voi muuta kuin ihailla ja kateellisena katsella ;), sillä heidän saumaton yhteistyönsä on jo lähes taianomaista. Daisyä pystyy nimittäin kauko-ohjaamaan, ja onkin hienoa nähdä, miten tuo koira viilettää radalla eteenpäin tuulen nopeudella juuri sinne, minne ohjaaja käskee - todellinen agilityharrastajan unelmakoira :). Daisyn perheeseen kuuluvat kääpiöpinserit Speedy (Pinserella's Priamos) ja Vincent (Pinserella's Vincent), lisäksi vuosien varrella vaihdellut määrä deguja, marsuja, kaloja ja hamstereita, sekä tietenkin katraan omistajat Miia & Toni, joille suuri kiitos Daisyn, Speedyn ja Vincentin saamasta hyvästä huolenpidosta ja aktiivisesta harrastamisesta koirien kanssa! "Jee, me tehtiin se!" eli miten Daisy nousi agilityn kolmosluokkaan!"Kääpiöpinseri Daisy (Pinserella´s Mustikka) ja Miia Anttila nousivat mini-3-luokkaan Turussa TSAU:n kisoissa 18.5.2005! Daisy on alusta saakka ollut mitä mainion agi-koira. Daisyltä löytyy sekä intoa, että vauhtia tähän lajiin, mutta kuvitelkaapa tätä yhtälöä: motivoitunut ja todella nopea koira + ohjaaja, jolla on aina käskyt myöhässä ja jo etukäteen asenne, että "en mä ehdi!". No ongelmiahan siitä seuraa ;). Onneksi Daisy on ollut äärettömän hyvä opettaja :) Nousunollat Daisy saavutti kirjaimellisesti ;) vauhdilla: ykkösluokassa tulokset tulivat 7.11.2004 Markku Vuoriselta sijalla 2, 6.12.2004 Tuija Kokkosen radalta sija 1 ja 8.1.2005 Kari Jaloselta sijalla 1. Kakkosluokassa nollavoittoputki jatkui 5.3. Eija Berglundin radalla, 27.3. Kari Jalosen tuomaroidessa ja Serti saatiin Markku Vuoriselta 18.5.2005 - perinteitä noudattaen, sillä vanhempi kääpiöpinserini Speedy (Pinserella's Priamos) nousi kolmosiin juuri samaisessa kisassa vuosi sitten ;). Näin meistä tuli kolmosluokkalaisia lähes huomaamatta :). Eka kolmosluokan starttikin tuotti nollatuloksen ja kakkossijan, siitä on hyvä jatkaa... Daisyn lisäksi haluan kiittää taas kerran ja aina uudelleen JOHANNA ja TARJA TAMMIALAA upeasta ja ihanasta koirasta. KIITOS Johanna ja harjoituskaverit kaikista ihanista kannustavista treeneistä ja hauskoista kisamatkoista. Lisäksi kiitos Rauno Virralle ja Marja Salomaalle sekä kaikille muille kenen kursseilla olen ollut ja ketkä ovat meitä/minua muuten kouluttaneet ja neuvoneet." -Miia Anttila ja Daisy- Muutamia näyttelyarvostelujaTampere 28.9.2003, tuomarina erikoistuomari Peter Schön, Saksa: "1½-vuotias musta-punainen narttu. Erinomainen pään tyyppi. Oikeanlaiset värimerkit. Kaunis ylä- ja alalinja. Oikeanlaiset kulmaukset. Vetävät liikkeet. Ystävällinen luonne." Aura 16.8.2003 tuomari Kurt Nilsson, Ruotsi: Feminininen jolla erinomainen pää ja ilme. Erinomainen kaula. Hyvin kehittynyt rintakehä. Riittävät etukulmaukset, erinomaiset takakulmaukset. Hyvän vahvuinen luusto. Erinomaiset tassut. Ikäisekseen hyvät liikkeet. Hyvä väri. Pori 1.9.2002 tuomari Jari Pellas: "Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä pää ja kaula. Hyvä rintakehä, luusto ja kulmaukset. Liikkuu hyvin. Esiintyy mallikkaasti." Muutamia näyttelytuloksia
Muita tuloksia
Koottuja kuviaKuvia klikkaamalla saat ne näkyviin suurempana
|
||||||||||||||