Kääpiöpinseripentue
keväällä 2010

10.5.2010 Moa (eli Pinserella's Tartuffo) synnytti viisi kuvankaunista vauvaa - kaksi poikaa ja kolme tyttöä :). Nämä pienet samettiturkit ovat osoittauutneet hyvin tomeriksi ja terveen ruokahalun omaaviksi. Synnytys sujui ilman ongelmia ja oli parissa tunnissa ohi. Vaikka Moa onkin ensikertalainen äiti, hän osasi heti hoitaa vauvojaan, ja poisti niiltä ihan itse kalvot ja napanuorat sekä nuoli pennut tunnontarkasti kuiviksi. Nyt tämä taitava pieni äiti omistaa pennuilleen jakaamattoman huomionsa, ja keskittyy niiden hoivaamiseen ja imettämiseen, ja maitoa näyttää tulevan reilusti. Pennut ovatkin hiljaisia ja tyytyväisiä, mikä on varma kylläisyyden merkki :). Kaikki voivat siis hyvin - paitsi ehkä kasvattaja itse, joka alkaa valvotun yön jäljiltä olla kipeästi unen tarpeessa ;)! Alla ensimmäiset perhepotretit pienokaisista.

Moan pennut ovat luovutusikäisiä 28.6.2010 alkaen. Pinserella's-pennut luovutetaan tietenkin eläinlääkärin tarkastamina, tunnistusmerkittyinä ja rekisteröityinä, lisäksi pennuille on annettu kolme kertaa matolääkityskuuri ja niille suoritetaan Pentutesti, jonka avulla pystytään ennustamaan pentujen luonnekehitystä ja valitsemaan tuleviin koteihin aina se sopivin pentu. Pennunomistajat varustetaan laajalla kirjallisella hoito-oppaalla "Kääpiöpinserin hoito, kasvatus ja koulutus", lisäksi he pääsevät ilmaiseksi osallistumaan Koirakoulu.net'in järjestämille luennoille "Koiran kehitys, käyttäytyminen ja koulutus" ja he saavat ilmoittautua ilmaiseksi myös muille luennoille , Pikkupentukouluun ja Arkitottelevaisuuskurssille, Näyttelykurssille ja heille tarjotaan mahdollisuus tutustua moniin muihinkin hyödyllisiin ja hauskoihin harrastuslajeihin. Näin haluamme auttaa tulevia pennunomistajia yhteiskuntakelpoisen ja hyväluonteisen koiran kasvattamisessa. Ja kuten aina, on näillekin pennuille saatavilla meidän kasvattajien ympärivuorokautinen, elinikäinen tuki, apu ja asiantuntemus, oli sitten kyseessä koiran terveydenhoidosta, koulutuksesta tai muista omistajan mieltä askarruttavista asioista :).

Kuvia klikkaamalla ne saa näkyviin suurempina

23.5. Pennut täyttävät huomenna kaksi viikkoa, ja synttäreiden kunniaksi kaikilla on auennut silmät! Alla todistusaineistoa valokuvamuodossa, joka on otettu pienokaisten ensimmäisen manikyyrin yhteydessä :). He ovat todella jänteviä pienokaisia, eivätkä malta vielä pitkään pysyä paikallaan poseeraamassa - alla kuitenkin muutama otos Orlandosta, Orpheuksesta, Oliviasta, Opheliasta ja Ornellasta helpottamaan tulevien omistajien jännittävää odotusta :)