Kääpiöpinseripentue
keväällä 2009

Kuvia klikkaamalla ne saa näkyviin suurempina

Kaspian 5 viikon iässä

Kaspian on jo osittain siirtynyt kiinteään ravintoon, ja sekä ruoan maiskutus että maidon juominen sujuvat kuin ammattilaiselta konsanaan - Kaspian on suorastaan merkillinen pentu, joka ei yhtään sotke ruoalla tai uita varpaitaan maitokupissa, vaan syö kulhosta kuin aikatekijä! :) Kynsienleikkuussakin poika on hyvin yhteistyöhaluinen - onhan se ihanaa, kun saa olla sylissä, joten mihinkäs sieltä olisi kiire. Pieni prinssimme on kova leikkimään, mutta lelujakin enemmän kiinnostavat ihmiset - Kaspianin mielestä kaikki koirat ja ihmiset ovat ihania! Myös yksinolo sujuu hyvin, ja ainoana pentuna Kaspian tottuukin siihen jo pienestä pitäen aina silloin, kun Henna-äiti käy ulkoilemassa. Kaspiankin on jo vähän haistellut ulkomaailman ihmeitä sylin turvasta käsin.

Kuvat Vesa Simola

Kaspian 3 viikon iässä

Kuvat Vesa Simola

Kaspian 2 viikon iässä

Silmät ja korvat ovat auenneet, ja mikä suloisinta, hännän heiluttamista harjoitellaan jo yhtä innokkaasti kuin kävelyä ja kiipeilyäkin! :)

Kuvat Vesa Simola

Ponteva ja potra, punainen poikapentu syntyi tänään 3.4.2009 klo 21.15. Synnytys sujui todella vaivattomasti: vaikka Hennä-äiti oli ensikertalainen, näki pieni prinssi päivänvalon jo pari minuuttia ensimmäisen polton jälkeen. Äiti ja tämän silmäterä voivat hyvin, ja maitoa riittää pikkumiehelle yli tarpeen :).

Alla kuvia vastasyntyneestä "Prinssi Kaspianista".

Tietoja yhdistelmästä

Astutukset tapahtuivat tammikuun viimeisellä viikolla, tietenkin täysin "luomusti". Uros olikin jo kokenut astuja, mutta oli ilo huomata, että myös ekakertalaisella nartulla oli terveet vaistot, ja astutukset onnistuivat ilman ihmisten avustusta.

Pinserella's Darling Diamond "Henna"

FIN & LV & EST MVA
Baron Castle Sir Galahad

[pennun sukutaulu]
Yhdistelmä täyttää luonnollisesti kaikki rotuyhdistyksen ja Kennelliiton määräykset ja suositukset.

Pentuvaraaja-ehdokkaat pääsevät ja ovat päässeet tutustumaan Turun seudulla pennun molempiin vanhempiin, emän puoleisiin isovanhempiin sekä lukuisiin emän sisaruksiin. Tässäkin pentueessamme luonne- ja terveysnäkökulmat ovat olleet yhdistelmän suunnittelun tärkein painopiste, vaikka pennun molemmat vanhemmat ovatkin myös ulkomuodollisesti erinomaisia ja palkittuja rotunsa edustajia.

Pennun molemmat vanhemmat ovat tutkitusti terveitä polvistaan ja silmistään, eikä kummallakaan vanhemmista ole ollut mitään allergioihin, epilepsiaan, immunologisiin heikkouksiin tai muihin sairauksiin viittaavia oireita. Henna-emällä on erinomainen yleiskunto ja vahva vastustuskyky, johon koirien tarttuvat vatsataudit ja yskätkään eivät ole purreet. Speedy-isä on kuuden ja puolen vuoden iässä edelleenkin täysin terve, joten tämänikäisen koiran kohdalla ei todennäköisesti ole enää mitään yllätyksiä luvassa, ja jälkikasvullekin on toivon mukaan tiedossa terveyttä ja pitkää ikää. Sekä Speedyn 8-vuotias emä että Hennan 10-vuotias emä (meidän Pippa) tutkittiin tuoreeltaan silmien osalta yhä terveeksi, ja ovat muutenkin vielä kaikin puolin terveitä ja hyväkuntoisia, eli myöskään näille koirille ei todennäköisesti enää voi puhjeta perinnöllisiä sairauksia. Samoin emän isällä Pinserella's Cedricillä ja isän isällä Fürstenborgh Alladinilla on voimassa olevat terveyslausunnot. Jalostuksellisesti on arvokasta käyttää siitokseen koiria, jotka ovat joko itse tai joiden lähisukulaiset ovat iäkkäitä ja yhä täysin terveitä. Tästä syystä pidämme tärkeänä, että koirat terveystutkitaan säännöllisesti myös jalostuskäytön jälkeen ja veteraani-iässä, jotta käytettävissä on mahdollisimman kattavaa tietoa suvun geeneistä - vain näin on mahdollista suunnitella yhdistelmiä mahdollisimman vähäisillä terveysriskeillä.

Pennun molemmat vanhemmat ovat erittäin hyvähermoisia, täysin avoimia, rohkeita ja sosiaalisia, omaavat rodunomaisen, eloisan ja iloisen luonteen ja ovat sopivasti keskikovia olematta dominoivia - kaikin puolin miellyttäviä ja helposti koulutettavissa olevia koiria sekä arjessa että harrastusten parissa siis.

Henna syntyi aikanaan tarkoin harkitsemaamme uusintayhdistelmään. Hennan vanhempien erinomainen jälkeläisnäyttö vakuutti meidät siitä, että tästä yhdistelmästä on tarpeen valikoida parhaat yksilöt jatkojalostukseen. Pippan ja Cedricin pennut ovat olleet kaikki poikkeuksetta luonteeltaan avoimia, sosiaalisia ja helppoja koulutettavia, ja koska nämä ovat kääpiöpinserin kohdalla tärkeitä mutta vielä liian harvinaisia ominaisuuksia, pidämme tämän sisarusparven luonneperimää suuressa arvossa. Kun tuli aika valita Hennan pentueesta, mikä pentu tästä seitsenpäisestä pesueesta jäisi itselleni harrastuskoiraksi ja tulevaksi jalostuskoiraksi, apuna toimi paitsi vuosikymmenen mittainen kasvattajakokemuksemme tämän rodun parissa, myös ammattimaisena koirankouluttajana käyttämäni pentutestisarja, jolla olen arvioinut ja vertaillut kaikkia omia pentueitamme ja lukuisia koirakoulumme asiakkaiden kasvatteja saaden hyvin luotettavia arvioita pentujen tulevasta luonnekehityksestä. Testisarja suoritetaan pentueelle viiden, kuuden ja seitsemän viikon iässä, ja arvioitavia ominaisuuksia ovat mm. kehittyvän pennun luoksepäästävyys, rohkeus ja suhtautuminen uusiin kokemuksiin, palautumiskyky ja pehmeys, toimintakyky, hermorakenne, äänivarmuus, sekä koulutettavuuteen olennaisesti liittyvät ominaisuudet, kuten laumavietti, saalisvietti ja dominanssi. Viimeisellä viikolla myös koiran oppimiseen liittyviä ominaisuuksia voidaan jo arvioida. Kaikki Pippan ja Cedricin pennut ovat suoriutuneet testin eri osa-alueista aina erinomaisesti, ja erityisesti tämä seitsikko oli hyvin tasalaatuinen. Henna kuitenkin erottui kaikissa pentujen arjen eri tilanteissa vielä edukseen, ja suoriutui kaikista testeistä parhain tuloksin. Koska Henna oli lisäksi rakenteellisesti erittäin lupaava pentu, oli valintani selvä, eikä päätöstä ole koskaan tarvinnut katua. Toki kaikki tämän sisarusparven koirat ovat luonteeltaan avoimia, kilttejä ja helppoja kouluttaa, mutta kaikkien ominaisuuksiensa summan vuoksi Henna on juuri se koira, jonka kannattaa yhdistelmän parhaana jatkaa tästä linjasta sukua.

Pennun isä on moninkertainen valio ja voittaja, jonka taustalta löytyy sekä ulkomaista verta että menestyneitä suomalaiskoiria. Henna on esiintynyt näyttelyissä useille eri maiden tuomareille, ja on menestynyt tuomareiden erilaisista mieltymyksistä riippumatta joka kerta. Henna on joutunut kehään lähes aina vieraan esittäjän kanssa, mutta sehän ei ole Hennan mielestä muuta kuin hauskaa - Hennan häntä ei kehässä lakkaa koskaan heilumasta! :D Hennan vanhemmat ovat molemmat näyttelyissä palkittuja, isä-Cedricillä on meriittinään mm. Serti, ja Pippa-muori saavutti äskettäin, 10 vuoden kunnioitettavassa iässä, vielä laatupalkinnon Erinomainen ja ROP-VET-tuloksen. Hennan sisaruksistakin kaikki kuusi näyttelyssä käynyttä koiraa on palkittu vähintään laatupalkinnolla Erinomainen, lisäksi saavutuksina on useita Sertejä ja jopa RYP-sijoitus!

Pennusta odotetaan juuri vanhempien hyvän hermorakenteen, rohkeuden ja koulutettavuuden ansiosta hyvää harrastuskoiraa ja helppoa ja luotettavaa kaveria kotona ja arjessa. Henna on osoittanut erinomaista ohjattavuutta ja koulutettavuutta niin tottelevaisuus- kuin agilityharjoittelunkin parissa ja on ennen kaikkea arjen eri tilanteissa aina miellyttävä, kiltti, innokas ja tottelevainen seuralainen, jota voi esimerkiksi pitää missä tahansa kytkemättömänä. Lähemmäs kolmenkymmenen vuoden koirakokemuksella ja ammattimaisena koirankouluttajana olen arvostanut suuresti Hennan erinomaisia ominaisuuksia, jotka tekevät harjoittelun helpoksi ja hedelmälliseksi - Henna on luonneominaisuuksiltaan poikkeuksellinen kääpiöpinseri, jossa yhdistyvät vuosien jalostustyön tuloksena kaikki arvostamani luonteenpiirteet. Isä Speedy toimittaa kotikoiran ja lapsenvahdin virkaa mutta on kotikoulutuksellakin kehkeytynyt erittäin tottelevaiseksi ja hyvätapaiseksi koiraksi. Speedy on harrastanut myös hieman henkilöjälkeä.

Hennan emä Pippa kilpailee vielä 10-vuotiaana menestyksekkäästi koiratanssissa, isä Cedric on rotunsa meritoituneimpia uroksia tottelevaisuuslajeissa, omaten sekä tottelevaisuuskokeista TK1-tittelin että palveluskoirien Käyttäytymiskokeesta BH-tittelin. Cedricin sisaruksissa on lukuisia kilpailuissa ja kokeissa korkeasti palkittuja kääpiöpinsereitä. Hennan sisarusten hyviä koulutuksellisia ominaisuuksia on päästy arvioimaan mm. tottiksen, koiratanssin ja agilityn parissa. Isän isä kilpailee menestyksekkäästi agilityn korkeimmassa luokassa ja on saavuttanut jo ensimmäisen agilityvalionarvoon vaadittavan tuloksen.