Kääpiöpinseripentue keväällä 2006

4.3.2006 syntyi seitsemän suloista mustaa kääpiöpinserinpentua, 4 urosta ja 3 narttua!

Pentualbumiin -->

Luonne ja rakenne olivat tätä yhdistelmää suunnitellessa jälleen tärkeimpiä jalostusvalintakriteereitämme, jotta pentuvaraajillamme olisi mahdollisuus saada itselleen reipas, rohkea ja yhteiskuntakelpoinen perheenjäsen ja harrastuskaveri monenlaiseen menoon :). Pentueen vanhemmat omaavat molemmat harvinaisen hyvän luonteen sekä erinomaiset liikunnalliset ominaisuudet, ja niinpä tämä on agility- ja harrastusmielessä kaikkein lupaavin pentueemme tähän mennessä. Tärkeintä on tietenkin, että rohkealuonteisten, ystävällisten ja hyvähermoisten vanhempien pennuilla on parhaat mahdolliset edellytykset kasvaa sosialisiksi, sopeutuvaisiksi ja yhteiskuntakelpoisiksi koiriksi.

Ulkomuodollisesti nämä koirat ja niiden palkitut suvut sopivat hyvin yhteen, ja odotammekin pentueesta erittäin lupaavia näyttelykoiran alkuja. Emä, emän pentuesisarukset ja vanhemmat, isä ja isän sisarukset sekä vanhemmat ovat kaikki erittäin hyvänkokoisia ja omaavat rodunomaiset mittasuhteet. Valitsimme yhdistelmän vuosien kasvattajakokemuksellamme siten, että suvuissa vahvasti periytyvät ominaisuudet täytentävät toisiaan, ja etenkin emälinjassa koirat ovat olleet ulkomuodoltaan ja rakenteeltaan tasaisen hyvälaatuisia. Niinpä näyttelyissä on palkittu Elsan lisäksi myös tämän siskot Pinja ja Moona sekä velipoika Cedric. Jimmyn molemmat vanhemmat ovat korkeasti palkittuja, ja uros itse aloittelee parhaillaan näyttelyuraansa.

Pentueen vanhemmat ovat kumpikin itsevarmoja ja rohkeita ilman liiallista dominanssia tai terävyyttä, silti miellyttämishaluisia ja oppivaisia, temperamenttisia ja vietikkäitä, mutta samalla hyvähermoisia, täysin paukkuvarmoja ja äänipelottomia sekä erittäin avoimia ja ystävällisiä luonteeltaan. Molemmat koirat ovat terveystutkittuja (polvet 0/0, isällä tutkittu myös silmät 0/0), palkittu näyttelyistä laatupalkinnolla Erinomainen, elinvoimaisia ja terveitä ilman allergioita tai muita terveydellisiä vaivoja. Molemmilla on tiheä, kiiltävä turkki, virheetön purenta ilman hammaspuutoksia, tasapainoinen ja terve liikunta sekä "luomukorvat", jotka ovat nousseet hyvin varhaisella iällä pystyyn ilman teippauksia tai muita vippaskonsteja. Elsa ja Jimmy osoittautuivat myös hyvin tervevaistoisiksi koiriksi, joilta astutus sujui täysin luonnollisesti ja itsenäisesti. Tämä olikin meille varsin tärkeää, sillä vaikka pakkoastuttaminen on kasvattajapiireissä yleistä, pidämme sitä sekä moraalisesti että jalostuksellisesti hyvin kyseenalaisena, emmekä astuta yhtäkään narttua väkisin. Näin ollen odotamme tästä yhdistelmästä kaikin puolin elinvoimaisia ja tervevaistoisia pentuja :)

Isä Jimmy

Jimmy eli Logobon Black Jiramy on tuntemistani vieraslinjaisista kääpiöpinseriuroksista ehdottomasti parhaimman luonteinen. Siksipä Jimmyn valintaa tämän pentueemme isäksi ei tarvinnut kauan miettiä! :)

Miellyin Jimmyyn välittömästi ensitapaamisella. Jimmy tervehti minua ja Cedriciä heti iloisesti ja pelottomasti, ja osoitti näin omaavansa erinomaisen sosialisen luonteen. Metsässä pojat saivat sitten telmiä keskenään, ja Jimmy pääsi näyttämään erinomaiset fyysiset ominaisuutensa ja poikkeuksellisen kehonhallintansa: poika oli jopa kääpiöpinserimittapuun mukaan harvinaisen ketterä, jäntevä ja nopealiikkeinen puikkelehtiessaan täydessä juoksuvauhdissa metsässä puiden lomitse ja puunrunkojen alitse ja hypätessään kevyen vaivattomasti suurten kivenlohkareiden ja puunrunkojen yli.

Minulla on ollut ilo toimia syksystä lähtien Jimmyn tottelevaisuus- ja näyttelykoulutusohjaajana, ja niinpä olen saanut erinomaisen tilaisuuden tutustua poikaan erittäin perusteellisesti - en vain koiralle tutussa kotiympäristössä tai kehän laidalla, vaan olen päässyt näkemään, miten poika käyttäytyy uusissa paikoissa, oudoissa tilanteissa, vieraiden ihmisten ja koirien ympäröimänä ja uusia asioita oppiessaan. Mitä paremmin olen tutustunut Jimmyyn, sitä enemmän olen oppinut pitämään pojasta :). Jimmystä löytyykin kaikki ne luonteenpiirteet, joita toivon ihannekääpiöpinseriltäni: Jimmy on avoin ja ystävällinen koira, joka ei pelkää mitään eikä ketään, ja on kaikkien ihmisten ja koirien kaveri, iloinen ja ulospäinsuuntautunut. Itsevarmasta luonteestaan huolimatta Jimmy on kiltti ja tottelevainen, erittäin nopeasti oppiva, älykäs koira, jota on helppo motivoida kaikenlaiseen harrastamiseen. Jimmy on siitä harvinainen kääpiöpinseri, että se on eloisa ja vilkas, mutta omaa siitä huolimatta rautaiset hermot, sopeutuen uusiin ja yllättäviinkin asioihin tyynesti ja pelottomasti. Lisäksi Jimmy on erittäin hiljainen koira, joka ei turhia hauku, kääpiöpinsereissä harvinainen ja arvostettava ominaisuus. Perusluonteeltaan Jimmy on reipas kuin pieni partiopoika, aina valmiina mihin vaan. Lisäksi Jimmyssä on riittävästi vauhtia ja viettiä mihin tahansa harrastamiseen - täydellisen harrastuskoiran luonne siis!

Jimmyn ulkomuodolliset vahvuudet ovat erinomaisen vahva ja laskeva selkälinja, lyhyt runko, syvä rintakehä ja hyvät takakulmaukset. Jimmyn isä on miellyttävänluonteinen amerikkalaissyntyinen uros Shadowmist Sweetest Scheme, joka on Amerikan ja Suomen Muotovalio. Emä on Baltian Juniorivoittaja-03 Logobon Black Gemine, jonka suvussa yhdistyvät ruotsalaiset, israelilaiset, saksalaiset ja meidän Ettankin taustalta löytyvät suomalaislinjat. Jimmyn vanhemmat ovat molemmat terveitä sekä luonteeltaan avoimia, ystävällisiä ja erittäin sosialisia, aivan kuten Jimmyn muutkin lähisukulaiset, ja niinpä näiden ominaisuuksien voi odottaa periytyvän vahvasti Jimmyn jälkeläisiinkin.

Emä Elsa

Elsa eli Pinserella's Esmeralda on rohkea ja ulospäinsuuntautunut energiapakkaus, sydämellinen persoona, jonka iloinen ja avoin luonne on valloittanut monien sydämet - mukaanlukien minun, joka olen toiminut pitkään Elsan koulutusohjaajana. Elsa onkin osoittautunut minun ihanne-harrastuskoirakseni, jolta eivät vauhti ja vietti lopu treeneissä koskaan kesken, joka oppii erittäin nopeasti uusia asioita, ja joka on todella helposti motivoitavissa. Elsa on toimintakykyinen ja tarmokas neiti, jonka sisu vie agilityradalla tai tottelevaisuustreeneissä vaikka läpi harmaan kiven, jos niin käsketään! Elsa on väsymätön harjoituskaveri, jonka intoa ja vauhtia eivät vähennä edes monen tunnin treenit ja sadatkaan toistot. Myös Elsan lähisukulaiset ovat miellyttävänluonteisia, näyttelyissä palkittuja ja harrastavat monipuolisesti eri lajeja. Elsa muistuttaakin monessa suhteessa Daisy-mummoaan (Pinserella's Mustikka), ja on kennelimme uusi agilitylupaus. Kiitos Riikalle tästä mahdollisuudesta käyttää näin hienoa narttua jalostukseen!

Elsalla on se erinomaisen vahva luusto, syvä rintakehä, vahva, uljaasti kaartuva niskalinja ja kaunisilmeinen, hieno pää, joista Pinserella's-koirat ovat tulleet näyttelykehissä tunnetuiksi, ja jotka ovat periytyneet tässä linjassa vahvasti sukupolvesta toiseen. Elsan muut ulkomuodolliset vahvuudet ovat kaunis väritys sekä pienet, tyylikkäät korvat, ja neiti onkin menestynyt näyttelyissä erinomaisesti monen eri tuomarin - myös saksalaisen erikoistuomarin! - kehässä. Elsaan voi tutustua tarkemmin tämän omalla sivulla.

Miksi tämä yhdistelmä?

Pitkän linjan kasvattajana ja koiraharrastajana tiedän, että koiran luonne ja terveys ovat koiranomistajalle arjessa ne tärkeimmät ominaisuudet koirassa. Lisäksi pyrimme kasvattamaan koiria, joilla on hyvät edellytykset harrastaa menestyksekkäästi näyttelyitä ja etenkin agilitya ja muita koiraurheilulajeja, jotta koirilla ja niiden tulevilla omistajilla on halutessaan mahdollisuus antoisaan ja hauskaan yhdessä harrastamiseen. Aktiivisena agilitykilpailijana ja -kouluttajana tiedän vuosien kokemuksen pohjalta, mistä luonne- ja rakenneaineksista lahjakkaat agilitykoirat on tehty, ja tämä yhdistelmä on siitä harvinaislaatuinen, että kaikki nämä rakennuspalikat löytyvät peräti molemmilta vanhemmilta.

Koska olen Kääpiöpinsereiden Jalostustoimikunnan jäsen ja pyrin omassakin kasvatustyössäni toimimaan kokonaisvaltaisesti rakastami rodun hyväksi, haluan välttää lyhytnäköisiä jalostusratkaisuja, joista olisi rodulle tulevaisuudessa haittaa. Siksi vältämme liikaa käytettyjen ns. siitosmatadorien ja niiden lähisukulaisten käyttämistä kasvatustyössämme, ja pyrimme jokaisessa yhdistelmässä hyödyntämään sellaisia sukulinjoja, jotka ovat rodun kannassa harvinaisempia, ja joilla on siksi rodun perimälle arvokasta annettavaa. Niinpä tässäkin pentueessa yhdistyvät useat sellaiset suomalaiset, saksalaiset, ruotsalaiset, israelilaiset ja amerikkalaiset sukulinjat, jotka eivät ole Suomen kääpiöpinserikannassa kovin runsaasti edustettuna, eikä kummallakaan vanhemmalla ole entuudestaan vielä yhtään jälkeläisiä, joten tämä pentue tulee rikastuttamaan rodun geenipoolia.

Koska tällä hetkellä suuret sisäsiitosluvut tuntuvat olevan kääpiöpinserikasvatuksessa suoranainen muoti-ilmiö (20%-40% sisäsiitosprosentit ovat varsin yleisiä), joita käytetään innokkaasti ja välillä harkitsemattomastikin, linjaten usein siitosmatadoreihin ja entuudestaan jo liian yleisiin sukuihin, halusimme yhdistelmän, jossa olisi mahdollisimman vähäinen sukusiitos, ja jonka sukutaulussa ei esiintyisi näitä valtalinjoja. Niinpä tämän pentueen sukusiitosprosentti on viiden sukupolven sukutaulusta katsottuna 0,000%, ja peräti kahdeksan sukupolvenkin mukaan laskettuna vain 0,6451%, eli reilusti alle rodun keskiarvon. Näin pennuilla on myös mahdollisimman hyvät edellytykset syntyä elinvoimaisina ja terveinä, ja niiden sukutaulu jättää tulevaisuudessa paljon erilaisia hyviä yhdistelmävaihtoehtoja tämän uuden sukupolven mahdollista jalostuskäyttöä ajatellen. Pentujen sukutauluun voi tutustua Kennelliiton Koiranet-tietokannassa.

Kuvia Jimmystä ja Cedricistä

Näissä kuvissa telmivät Jimmy ja meidän Cedric (Pinserella's Cedric, Elsan pikkuveli eli tulevien pentujen eno). Kuvia klikkaamalla saat ne suurempana näkyviin.

Cedric juoksee edellä ja Jimmy kiitää kevyin gasellinkaltaisin loikin perään

Siinä missä tavalliset koirat juoksevat, Jimmy (vasemmalla) ja Cedric (oikealla) melkeinpä lentävät!

Jimmy odottaa omaa keppivuoroansa

Jimmy ja Cedric ovat molemmat erittäin sosialisia poikia, ja tulevat pienestä ikäerostaankin huolimatta erinomaisesti toimeen keskenään, ilman minkäänlaisia kahinoita tai välienselvittelyjä (Cedric maassa kepin kanssa, Jimmy tähyilemässä tarkkaavaisena ympäristöään)