|
Pinserella's kennelin syksyn '98 pentue
syntyi pitkän harkinnan ja suunnittelun tuloksena.
Tavoitteenamme on jalostaa koiria, jotka ovat joka suhteessa
perheemme isojen käyttökoirien veroisia ja jopa vielä parempia
ja monipuolisempia: yhtä vahvahermoisia ja hyväluonteisia kuin bouvierimme,
älykkyydeltään, tottelevaisuudeltaan ja oppivaisuudeltaan labradorin noutajiemme
veroisia ja yhtälaisen liikunnallisuuden, terveyden, kestävyyden ja terveet
liikkeet omavia kuin greyhoundimme.
Muutaman vuoden etsinnän jälkeen löysimme kesällä 97 meidän Ettalle
tiukat ulkomuoto-, rakenne-, fysiikka-, terveys- ja luonnevaatimuksemme täyttävän sulhon,
saksalaisen uroksen Fabian vom
Erikaplatz. Yhdistämällä nämä kaksi erinomaista sukua
saimme koiriemme linjaan "uutta verta".
Tämä ulkosiitosyhdistelmä lisää entisestään koirien
todennäköisyyttä olla terveitä ja vapaita kaikista
perinnöllisistä sairauksista. Toivoimme, että molempien vanhempien
parhaat ominaisuudet yhdistyisivät jälkikasvussa -
kaikki toiveemme toteutuivat!
Kuvassa Etta ja Pinserella's pesue vuosimallia '98. Etta oli
kaikin puolin hyvä ja huolehtivainen äiti, joka halusi
imettää pentujaan jopa vielä niiden ollessa jo
luovutusikäisiä!
Synnytys sujui aivan ongelmitta, reippaat lapset tupsahtivat
maailmaan itsenäisyyspäivän aaton kunniaksi täsmälleen
puolen tunnin välein. Hoitotoimenpiteet luonnistuivat
tervevaistoiselta Ettaltamme ilman sen kummempia ihmisten avustustoimia:
heti pennun synnyttyä hän alkoi
puhdistamaan tätä, poistettuaan ensin taitavasti tämän
ympärillä olleet kalvot ja katkaistua napanuoran.
Etta osoittautui erittäin hyvän hermorakenteen omaavaksi
emoksi, jolla oli vahva luottamus ihmisiin: hän ei kertaakaan
hermostunut, kun pentuja hoidettiin tai käsiteltiin; vieraatkin
ihmiset saivat kaikessa rauhassa vierailla säännöllisesti,
tutustua pentuihin ja valita omansa. Näin pentujen ja heidän
tulevien omistajien välille ehti syntyä jo vahva suhde ennen
kuin naperot olivat luovutusiässä, jolloin heidän oli määrä
muuttaa uusiin, rakastaviin koteihinsa.

Pinserella's pennut vuodelta '98 seitsemän viikon
iässä
(vasemmalta oikealle: Pinserella's Maximillian, Perfetta,
Minilyn, Rosso-Romeo)
Pentueen emä on siis meidän Etta, ja isä saksalainen Fabian vom Erikaplatz. Pentueen
muita sukulaisia ovat mm. EJSG ESG JSG
KBSG BSG Yank vom Cronsbach,
JJSG ISPU-SG BSG KBSG Essex vom Cronsbach,
BJSG JJSG BEL-JDSG JSG WSG DT Ch. Obelix vom
Cronsbach,
BJSG KBSG DT CH ESG W A BSG Zwergpin Aussie,
JJSG EJSG WJSG BSG ESG JSG DT. VDH I. MVA WSG KBSG Owen's
vom Cronsbach,
JSG KBSG DT. VDH MVA Jenni vom Cronsbach,
JJSG KBSG Sascha vom Tierfreundehaus,
,
FIN & EST MVA KbSg Bombastic Guitar
Man,
FIN MVA Kessem Mibait Hamayan,
FIN MVA Bombastic Casanova,
BDJSG EUSG KSG Robi vom Cronsbach,
IL MVA BDSG-87 Duscha Mibait Hamayan,
KANS & POHJ MVA PMV-87 Winner-94 Of
Leijliden Pilot,
KANS & POHJ MVA Voittaja-86 & -87 Zalzoon's
Beachbum,
FIN MVA Jakias Camomilla,
KANS & POHJ & Dk MVA KbSg Zalzoon's
Batman,
FIN & S MVA Imagine ja
FIN & S MVA, PMV-79 & 80 & 81 & 82 Heino
vom Erikaplatz.
Elegantti punainen sydäntenmurskaajamme
Pinserella's Rosso-Romeo kolmen viikon iässä: Silmät ovat
vasta auenneet, mutta seikkailumieltä ei pidättele enää
mikään (muutamia kiusallisia ihmiskäsiä
lukuunottamatta...). Jo tuossa nuoressa iässä hän pentueen
ensimmäisenä ylsi kiipeämään 20cm korkeuteen:
agilitykoiran vika näkyi hänessä jo silloin.
Kuten kuvasta näkyy, punainen kaunotar Pinserella's
Minilyn hallitsi poseeraamisen taidon jo
kolmeviikkoisena!
Hänellä oli pentueen pienimmän syntymäpainon lisäksi suurin
luonne - ja vielä suurempi nälkä! Monet kerrat saimme myös
todistaa, miten hän isompien sisarustensa kanssa
leikkiessään tasoitti kokoeroa harvinaislaatuisella
nokkeluudellaan ja sisullaan. Oveluutensa ansiosta hän onnistui
monet kerrat huiputtamaan sisaruksiaan, ja kun oli ruoasta kyse,
saattoi olla varma siitä, että Minilyn piti puolensa:
suuttuessaan hän sai isoveljensäkin vapisemaan!
Hänen silmänsä aukesivat ensimmäisenä koko pentueesta;
lieneekö syynä ollut tämän tomeran ja uteliaan neitokaisen
suunnaton halu tarkkailla ja tutkailla maailman menoa...
ainakin hän heti käytti hyväkseen tätä etulyöntiasemaansa
ja suunnisti määrätietoisesti ensimmäisenä kohti
kasvattajansa iki-ihania käsiä valloittaen samalla - niin hurmavalla
luonteellaan kuin myös erinomaisella ulkomuodollaan - myös
sydämeni.
Samalla määrätietoisuudella hän on myöhemmin valloittanut
taidoillaan niin agilityradat kuin tokokentätkin. Uransa hän
päätti aloittaa jo heti pentulaatikosta kiivettyään: olin
askarrellut pennuille pienet "agility-pujottelukepit",
joita sitten leikkimielisesti harjoittelimme pentujen ollessa
kahdeksanviikkoisia. Minilynistä kehkeytyi alta aikayksikön
meidän "baby-pujottelu-mestari"!
Potra poikamme Pinserella's Maximillian, josta sittemmin kasvoi
näyttelykehien komistus ja agilityhirmu
"Maxim", kolmen viikon ikäisenä...
Tämä Ettan esikoinen oli pentueen suurin pentu, ja herätti
vahvalla ja vaikuttavalla olemuksellaan huomiota. Siksi hän sai
meiltä lempinimekseen "Sumo"...
Maximin pentu-iän saavutuksiin lukeutuu pentueen ensimmäinen punnerrus
40cm korkean pentulaatikon laidalle 7 viikon iässä - kasvattajalle tuli todella kiire napata hänet sieltä kiinni! Hänelle
ja pentueen pienimmälle, Minilynille, kehittyi aivan erikoisen
ihana sisarussuhde, ja oli herttaista katseltavaa, kun tämä iso
poika antoi usein pienen siskonsa tahallaan voittaa
painileikissä ja selättää hänet.

Nimensä veroinen kaunotar Pinserella's Perfetta (tässä iältään 3 viikkoa) sai kutsumanimensä "Netta" Etta-emänsa kunniaksi. Tämän temperamenttisen neitokaisen harrastuksiin lukeutui
lapsuudenkodissaan mm. "hyppynaruhyppely"
labradorinnoutajamme Elliotin hännän yli! Tässä lajissa hän
oli täysin itseoppinut (mikä johtunee siitä, että juuri hän
itse oli myös koko lajin keksijä), toisin kuin istu-liikkeessä ja
styroksisen mini-renkaan läpi kulkemisessa, joissa autoimme
pentuja hieman alkuun heidän ollessa 11-viikkoisia.
Pinserella's Maximillian oikealla, Perfetta vasemmalla -
ja Minilyn leikkisästi selällään alimpana
Kolmisin aina kaunihimpi...
"Nyt on hyvä olla, kun on sisko patjana ja velipoika tyynynä ..."
(Rankan leikkituokion jälkeen kolmikkoa alkaa väsyttämään,
Pinserella's Minilyn tällä kertaa tyytyväisenä päällimmäisenä)
Pennut tunsivat alusta alkaen suunnatonta vetoa ihmiskättä kohtaan, vaikka jalat
eivät kahden viikon iässä vielä kunnolla jaksaneetkaan kantaa perille saakka
Yleisöään kiittävät (vasemmalta oikealle)
Pinserella's Perfetta, Rosso-Romeo, Minilyn ja Maximillian.
(seitsenviikkoisten seikkailunhaluisten pentujemme ilmeet
kertonevat jo varmaan sen, ettei heistä puoli minuuttia
valokuvan ottamisen jälkeen enää yksikään ollut tuossa
pienessä poseeraus-laatikossa...)
|