Kääpiöpinseri-kennel
Pinserella's

- Suomen Kennelliiton sitoumuskasvattaja -

Tervetuloa tutustumaan Pinserella's-kääpiöpinsereihin ja niiden saavutuksiin. Kasvattimme ovat aktiivisia ja lahjakkaita koiria, ja sen vuoksi emme mielellään myy pentuja pelkästään kotikoiriksi vaan pyrimme etsimään pennuille ensisijaisesti aktiiviset kodit, joissa niille tarjotaan mielekästä tekemistä erilaisten harrastusten parissa, kuten näyttelyissä, agilityssa, koiratanssissa, tottelevaisuuskokeissa ja pelastuskoiratoiminnassa - ja kaikkien näiden harrastusten parissa Pinserella's-koirat ja näiden jälkeläiset ovatkin saavuttaneet suurta menestystä. Ensisijaisen tärkeää meille on kuitenkin se, että pentumme menevät vain vastuullisiin koteihin rakastetuiksi perheenjäseniksi. Vuodesta 2010 otimme käyttöön periaatteen, että jos teet Pinserella's-koirastasi muoto-, koiratanssi-, tottelevaisuus-, tai agilityvalion, saat seuraavan Pinserella's-pentusi puoleen hintaan - tai ilmaiseksi, tietyin ehdoin. Näin haluamme kannustaa kasvattiemme omistajia, jotka uhraavat aikaa ja rahaa harrastukseen koiransa kanssa.

Pinserella's -kennelnimen taustalla on perheestämme ja kasvattiemme omistajista koostuva aktiivinen tiimi, jossa on mukana monia koira- ja terveydenhoitoalan ammattilaisia, kuten useita koulutusohjaajia ja pieneläinhoitajia. Ammattitaitoinen apu on siis aina lähellä, jos kasvatin omistajalla on ongelmia tai kysyttävää! Kasvateistamme jo 17 on mennyt koteihin, joissa oli jo entuudestaan Pinserella's-kasvatti - kiitos omistajille tästä parhaasta kiitoksesta ja luottamuksen osoituksesta, jonka kasvattaja voi saada :) Tiimissä on hieno yhteishenki, ja kokoonnumme säännöllisesti suuriin sukukokouksiin, joissa saattaa olla useita kymmeniä Pinserella's-kääpiöpinsereitä mukana!

Olen toiminut Suomen kääpiöpinserit ry:ssä muun muuassa Jalostustoimikunnan puheenjohtajana ja olemme tukeneet Perinnöllisten Vikojen Ja Sairauksien Vastustamisohjelmaa (PEVISA) sekä avustaneet Professori Hannes Lohen koirien geenitutkimusta koirien perinnöllisten sairauksien tunnistamiseksi ja karsimiseksi. Teemme aktiivista yhteistyötä vastuullisten kasvattajien ja kääpiöpinseriharrastajienkanssa eri puolilla maailmaa, ja olemme keränneet vuodesta 1995 alkaen valtavia määriä tietoa ja tilastoja rodun eri sukulinjoista ja niissä kulkevista ulkomuoto-ominaisuuksista, luonteenpiirteistä ja ennen kaikkea sairauksista.

Pinserella's kääpiöpinserit - agilityratojen vauhdikkaita valloittajia, tottelevaisuuskokeiden tarkkoja taitajia, näyttelykehien kaunistuksia ja omistajiensa ihania ilopillereitä!

Kasvatamme harvakseltaan ja harkitusti, jotta meillä riittää jokaiselle pennulle ja kasvatinomistajalle tarpeeksi aikaa tukeen ja opastukseen, ja jotta jokainen pentue syntyy tarkan suunnittelun tuloksena. Jalostustyössämme tavoitteena on kasvattaa ennen kaikkea hyväluonteisia, terveitä ja rodunomaisia kääpiöpinsereitä, joilla on myös luonne- ja rakennepuolen edellytykset tasapainoiseen kotikoiran elämään sekä monipuoliseen harrastamiseen. Näiden päämääriemme saavuttamisessa meitä hyödyttää oma vuosikymmenien kokemuksemme koirien kasvatuksesta, koulutuksesta, eri roduista ja kilpailukokemus lukuisista harrastuslajeista, kuten agility ja toko. Koirat elävät kotonamme perheenjäseninä, eikä perheeseemme kuulu koskaan niin montaa koiraa, etteikö jokaiselle yksilölle riittäisi päivittäin tarpeeksi aikaa, huomiota ja huolenpitoa. Koiramme kulkevat kaikkialla mukanamme - usein jopa töissä - ja saavat liikkua vapaasti asunnossamme, ollen erottamaton osa perhettämme ja arkeamme. Niinpä pennutkin kasvavat kodinomaiseen ympäristöön, ihmisiin ja muihin koiriin tottuen, ja saaden paljon huomiota ja huolenpitoa osakseen ja asianmukaisen sosialisoinnin jo pentuvaiheessa. Edellytämme myös yhteistyökumppaneiltamme moitteetonta koiranpitoa, ja pyrimme tekemään yhteistyötä vain sellaisten kasvattajien kanssa, joilla on ensisijaisena tavoitteenaan jalostuksessa rodun hyvinvointi ja sitä kautta myös tulevien pennunomistajien etu. Siksi edellytämme yhteistyökumppaneiltamme vähintään Kennelliiton kasvattajan peruskurssia vastaavia tietotaitoja, sillä mielestämme jokaisen, joka teettää edes yhdenkään pentueen, pitää olla asianmukaisesti perehtynyt koirien terveystutkimuksiin, pentujen oikeanlaiseen hoitoon, eläinsuojeluvaatimuksiin, koirien eri ominaisuuksien perinnöllisyyksiin, pennunostajaa suojaaviin kauppasopimusehtoihin sekä koirarekisteriohjeeseen.

Jokainen koira ansaitsee olla vähintään yhden ihmisen aarre, silmäterä ja ylpeyden aihe

Näiltä sivuilta löydät kaikki Pinserella's kennelin pentueet ja kasvatit sekä koiriemme eri lajeissa saavutetut tulokset. Pinserella's tiimin esittelyn sekä artikkelikokoelman avulla pääset tutustumaan ajatuksiimme pitkän tähtäimen jalostustyöstä sekä vastuullisesta koirankasvatuksesta ja pennunhoidosta. Voit myös tutustua harrastamiemme koiralajien esittelyihin sekä järjestämiimme koulutuksiin ja kirjoittamiimme oppaisiin.

Tästä se alkoi: Kuvassa Johanna Tammiala ja kennelin kantanarttu Etta, parivaljakko, joka valloitti yhdessä niin näyttelykehät, agilityradat kuin myös tottelevaisuus- ja palveluskoirakentät. Etta on harvinaislaatuinen monitaituri ja todellinen edelläkävijä, eli rotunsa maailman ensimmäinen agilityvalio ja kaksoisvalio, edelleenkin ainut suomalainen kääpiöpinseri, jolla on titteleitä kolmesta ja tuloksia peräti neljästä eri lajista... (tittelit BH, KANS & FIN & S MVA, FIN AVA, Voittaja-99, muita tuloksia mm. Vuoden Agility-kääpiöpinseri '00, Vuoden Tottelevaisuuskoe-kääpiöpinseri '00, Agility Knock Out Suomenmestari '98, Vuoden Välkky-3 '00 ja Agilityn Seuranmestari '98)

Halutessasi lisätietoja rodusta, koiristamme tai tulevista pentueistamme, älä epäröi soittaa tai lähettää sähköpostia! Jos olet kiinnostunut tarjoamaan Pinserella's pennulle hyvän ja rakastavan kodin, ota yhteyttä, niin keskustellaan asiasta tarkemmin. Vastaamme myös mielellämme kaikkiin mieltäsi painaviin kysymyksiin kääpiöpinserin hankinnasta ja hoidosta. Kääpiöpinsereitämme voi tulla tapaamaan kennelimme viikoittaisissa kasvattitapaamisissamme ja -koulutustilaisuuksissamme, joista voi lukea lisää sivujen Kasvateille-osiossa.

Tervetuloa tutustumaan

Tervetuloa Turkuun tutustumaan meidän kääpiöpinsereihimme, kasvatustyöhömme ja koiriemme saavutuksiin näyttely-, koe- ja kilpailurintamalla. Toivotamme onnea ja menestystä kaikille kasvattiemme omistajille sekä yhteistyökumppaneillemme koti- ja ulkomaassa.

Terveisin,
kennelin kasvattajat Johanna ja Tarja Tammiala

Pinserella's kääpiöpinserit - vähän kiloja, paljon iloja!

Pinserella's kennel esittelyssä

Harkittua kääpiöpinsereiden kasvatusta ja aktiivista kääpiöpinseriharrastusta rakkaudesta rotuun vuodesta 1995

Pinserella's kennel kasvattaa sekä punaisia että mustia, eli black & tan-värisiä kääpiöpinsereitä. Tavoitteena on kasvattaa kummassakin värissä luonteeltaan, fysiikaltaan & rakenteeltaan, terveydeltään ja ulkomuodoltaan hyviä ja ihastuttavia rotunsa edustajia.

Pinserella's kennelin pennut kasvavat kotioloissa osana perhettä, saaden osakseen paljon rakkautta, hyvää huolenpitoa ja asianmukaisen sosialisoinnin ja peruskasvatuksen.

Olemme molemmat useiden rotuyhdistysten aktiivisia jäseniä ja toimimme useissa koira-alan luottamustehtävissä. Olemme allekirjoittaneet Suomen Kennelliiton Kasvattajasitoumus-sopimuksen.

"Mielestämme kasvattajan vastuu ei rajoitu ainoastaan pentujen hoitoon, vaan opastamme ja neuvomme kasvattiemme uusia omistajia tarpeen mukaan koko koiran eliniän ajan. Pinserella's pennun ostajat saavat meiltä neuvoja kääpiöpinsereiden ruokinnasta, hoidosta ja kasvatuksesta - myös kirjallisen pentuoppaan muodossa, jossa käsittelemme kaikkia tuoreen pennunomistajan kannalta tärkeitä aiheita. Pennun vartuttua on omistajilla mahdollisuus osallistua järjestämiimme koulutuksiin, joissa harjoitellaan muun muassa tottelevaisuuden, agilityn ja näyttelykäyttäytymisen alkeita. Ja jos kuitenkin vielä jokin kysymys vaivaa mieltä, saavat kasvattiemme omistajat tietenkin kääntyä puoleemme mihin vuorokauden aikaan tahansa!"

- Johanna ja Tarja Tammiala -

Saavutuksia useissa lajeissa

Pinserella's kennelin kasvatit ja jalostuskoirat ovat menestyneet useissa eri lajeissa. Pinserella's-kennelistä on lähtöisin paitsi voitokkaat näyttelykoirat myös menestyneimmät agility-, koiratanssi- ja tottelevaisuuskoe-kääpiöpinserit. Lisäksi koirat ovat harrastaneet mm. pelastuskoiratoimintaa, Kaverikoira-toimintaa, Fly Ball'ia ja maastolajeja.

Näyttelysaavutuksiin lukeutuvat mm. Suomen ja Baltian Vuoden Voittaja- titteleitä, kymmenittäin Muotovalionarvoja useista eri maista, BIS-pentu-sijotukset (Erikoisnäyttelyn Paras Pentu-kisan sijoitukset) ja BIS-KASV-sijoitukset (Best In Show-Kasvattajakisan sijoitukset) ja moninkertaiset voitot, sekä lukuisat ROP(Rotunsa Paras)-, VSP(Vastakkaisen Sukupuolen Paras)- , ROP-VETERAANI-, VSP-VETERAANI-, ROP-PENTU-, VSP-PENTU-, SERT (Sertifikaatti)-, VARASERT-, SA (Sertifikaatin Arvoinen)- sekä CACIB-(kansainvälinen "sertifikaatti")- ja VARACACIB-tulokset, FinnSieger-tittelit, kiinnitykset ISPU-voittaja-titteleihin, lukemattomat PN- (Paras Narttu)- , PU- (Paras Uros)- ja RYP- (Roturyhmän Paras) sijoitukset, useita Vuoden Kääpiöpinseri sekä Vuoden Kääpiöpinseripentu-sijoituksia.

Koe- ja kilpailurintamilla kennelin kääpiöpinserit ovat saavuttaneet muun muassa seuraavia tuloksia: ennätysmäärä agility- ja hyppyvalioita, kymmeniä Agility-Sertejä, maajoukkuepaikkoja niin agilityssa kuin koiratanssissa, BH-titteleitä, Tokon koulutustunnuksia ja ykköstuloksia Agility KnockOut Suomenmestaruus '98, muutamat Agilityn Nuorten ja Junior SM-mitalit, useita Vuoden Tottelevaisuuskoe-kääpiöpinseri-kisan ja kymmenittäin Vuoden Agility-kääpiöpinseri-kisan sijoituksia ja voittoja, useita Agilityn Seuranmestaruus kulta-, hopea- ja pronssisijoja, useita Kääpiöpinsereiden Agility SM-mitaleja, sekä lukemattomat agilitykilpailujen voitot kaikissa tasoluokissa ja useat tottelevaisuuskokeiden palkinnot, useat Agilityn Piirinmestaruus- ja SM- yksilö- ja edustusjoukkuepaikat, useat Piirinmestaruus joukkue-mitalit sekä Vuoden Välkky-kilpailun 3. sija.

Taustalla lähes 50 vuoden kokemus eri koiraroduista ja harrastuslajeista

Pinserella's kennelin kasvatustyön taustalla on Tarjan vajaan 50 vuoden vankka kokemus koirista. Jalostustyötä leimaa kennelin molempien kasvattajien kokemus paitsi näyttelyistä, myös palvelus- ja käyttökoirakoulutuksesta, toiminnasta tottelevaisuus- ja agility-koulutusohjaajana, agility-toimihenkilöna ja näyttely-kehäsihteerinä sekä lisäksi luottamustehtävistä Suomen Kääpiöpinserit ry:n jalostustoimikunnassa, Suomen Snautseri-Pinseri Kerhon L-S aj:n hallituksessa, Agility-Team Turku ry:n hallituksessa ja Suomen Snautseri-Pinseri-lehden kääpiöpinserisivujen palstanpitäjänä.

Pinserella's kennelin kasvattajat ovat vuosien varrella harrastaneet ja omistaneet kääpiöpinsereiden ohella useita muitakin rotuja, joihin lukeutuvat mm. labradorin noutaja, bouvier, spanieli, kääpiösnautseri, berninpaimenkoira, airedalenterrieri, greyhound ja valkoinenpaimenkoira.

Näyttelyiden lisäksi niitä on koulutettu mm. tottelevaisuus-, jälki- ja suojelukokeisiin, breitensport:iin, agilityyn, ratajuoksuun ja jonkin verran fly ball:iin ja hakukoiran tehtäviinkin. Kaikki koirat ovat ennen kaikkea kuitenkin aina olleet rakastettuja lemmikkejä ja perheenjäseniä.

Juuri käyttö- ja palveluskoiraharrastus antaa erinomaisen ymmärryksen koirien rakenteeseen, fysiikkaan, terveyteen ja luonteeseen liittyvistä asioista, joita näyttelyharrastus vaan sivuaa. Kun kokemusta kertyy vielä usean rodun parista, oppii paitsi omista myös muiden virheistä ja onnistumisistakin. Kun koirat eivät ole pelkästään näyttely- tai sohvakoiria, vaan niiden kanssa harrastetaan myös koiraurheilua, lenkkeilyä ja muuta toimintaa, tietää, miten tärkeää on kasvattaa sellaisia koiria, jotka eivät sovellu ainoastaan näyttelyihin, vaan myös arkielämään omistajansa iloksi, seurakoiran vaativaan tehtävään ja monipuoliseksi harrastuskaveriksi.

Kasvatuksessa laatu tärkeämpi kuin määrä

Edellä mainittuihin kokemuksiin pohjautuu vankka näkemys siitä, mikä koiranjalostuksessa on tärkeää: Pinserella's kennelissä on tavoitteena kasvattaa kääpiöpinsereitä, jotka tuovat omistajilleen monin tavoin iloa paitsi tasokkaina näyttelykoirina, niin myös miellyttävinä seurakoirina ja monipuolisina harrastuskavereina esimerkiksi agilityyn, tokoon tai pelastuskoiratoimintaan.

Kääpiöpinseri on nykyään lähinnä syli- ja seurakoira. Rodun parista löytyy kuitenkin myös yksilöitä, joilla on hyvät harrastus- ja perhekoiran luonne- ja rakenneominaisuudet. Näihin yksilöihin perustuu Pinserella's kennelin kasvatustyö: jalostukseen valitaan kääpiöpinsereitä, joilla on rotumääritelmän mukaisen ulkomuodon lisäksi hyvä, terve, toimiva ja kestävä rakenne ja fysiikka, sekä älykäs, oppivainen, reipas ja temperamenttinen luonne. Näistä kriteereistä ei tingitä.

Jotta jalostustyö tuottaa toivottua tulosta, panostetaan Pinserella's kennelissä jokaisen yhdistelmän huolelliseen pitkän tähtäimen suunnitteluun, sekä pentujen asianmukaiseen hoitoon ja sosiaalisointiin. Pinserella's kenneliin syntyy keskimäärin korkeintaan 1-2 pentuetta vuodessa, jotta jokainen pentue ja pentu saa osakseen kaiken tarvitsemansa ajan ja hoidon ja sosialisoinnin. Siksi kennelissä ei myöskään ole koskaan ollut kuin kolme, korkeintaan neljä aikuista koiraa kerrallaan, jotta omistajat ehtivät viettää jokaisen koiran kanssa päivittäin useita tunteja lenkkeillen, leikkien ja harrastaen. Koirat - niin pennut kuin aikuiset - kasvavat saman katon alla osana perhettä, eivätkä joudu elämään erillisissä kenneltiloissa tai häkeissä. Näin koirat saavat osakseen kaiken tarvitsemansa huomion, huolenpidon ja rakkauden. Näin pennutkin tottuvat pienestä pitäen normaaliin perhe-elämään sekä isoihin koiriin.

Päällimmäisenä tavoitteena on siis aina laatu, ei määrä. Voimmekin iloksemme todeta, että vähäisestä kasvattimäärästä huolimatta kennelillä on muutamian yksittäisten "tähtien" sijaan kymmenittäin näyttelyissä menestyneitä ja lisäksi liuta korkeammissa agilityluokissa kisaavia kasvatteja. Näyttelyissä käyneistä kasvateistamme 85% ovat saaneet vähintäänkin laatupalkinnon 1. / "erittäin hyvä" tai Kunniapalkinnon. Agilitypuolella kasvattimme ovat keräneet yhteensä 11 Sertiä. Toistaiseksi myös kaikki silmä- ja polvitarkastetut kasvatit ovat olleet terveitä, ja kiitos kasvatinomistajien aktiivisuuden, näytä terveystutkittuja koiria on kasvateissamme jo runsaasti. Kaikki kasvatit kattava pentueseuranta onkin erittäin tärkeä osa pitkän tähtäimen jalostustyötä.

Kasvatusperiaatteita

Jotta kasvatustyö kantaisi hedelmää paitsi yksittäisen pentueen niin myös koko rodun kannalta, pyrimme välttämään ns siitosmatadorien käyttöä, ja suosimme usein sellaisia jalostuskoiria, joilla ei ole ennestään jälkeläisiä, ja jotka voivat näin laajentaa rodun geenikantaa. Jalostusmenetelminä käytämme harkiten ja vaihdellen ulko- ja linjasiitosta, mutta ei läheistä sisäsiitosta, kuten täyssisarparituksia tai isä-tytärparituksia.

Haluamme käyttää jalostukseen hyväluonteisia koiria, jolla on perusterveys kaikinpuolin kunnossa ja joilta lisääntyminen onnistuu täysin luonnollisesti aina parittelusta synnytykseen ja pentujen hoitoon. Narttujen pakkoastuttaminen on mielestämme sekä jalostuksellisesti että moraalisesti kyseenalaista.

Monessa mukana

Pinserella's kasvateissa näyttely- ja kotikoirat eivät ole erikseen: samat koirat, jotka ovat korkeasti palkittuja näyttelykehissä, ovat myös ihania seurakoiria ja lahjakkaita harrastuskoiria.

Koirankasvatuksen menestystä ei toki mitata pelkästään palkinnoin ja ruusukkein, eivätkä kaikki Pinserella's kääpiöpinsereiden omistajat ole innostuneet kiertämään kilpakenttiä, vaikka useimmat kasvateista harrastavatkin aktiivisesti esimerkiksi agilitya, ja ovat muutenkin monessa mukana: milloin hevostalleilla, kuntolenkillä tai ratsastusleireillä, milloin tunturivaelluksilla tai mökkeilyssä. Omistajien tyytyväisyys koiriinsa on kennelin kasvatustyön menestyksen mitta!

Pinserella's kennelistä

» Pinserella's kennel järjestää kasvateilleen viikottain yhteisiä koulutustilaisuuksia ja kasvattitapaamisia. Harjoitusten aiheina ovat agility, tottelevaisuuskoulutus tai näyttelyharjoitus. Koulutusten vetääjänä toimii yleensä koulutusohjaaja ja kennelin kasvattaja, Johanna Tammiala. Joskus koulutuksiin kutsutaan ulkopuolisia kouluttajia. Koulutuksia järjestetään myös muissa lajeissa, kasvattien omistajien toiveista riippuen

» Pinserella's kasvatin omistaja saa kasvattajalta myös runsaasti kirjallista tietoa kääpiöpinserin hoidosta, kasvatuksesta ja koulutuksesta mm. erilaisten oppaiden muodossa. Pinserella's kääpiöpinserin omistaja voi kysellä seuraavia oppaita:
- Kääpiöpinserin perushoito
- Kääpiöpinserin peruskasvatus
- Kääpiöpinserin peruskoulutus
- Ennen agilityn alkeita
- Agilityn alkeiskurssi
- Agility-taito
- Naksutinkoulutus

Tulossa:
- Tottelevaisuuskokeeseen
- Kehäkettu

» Jos harrastuskärpänen puraisee Pinserella's kääpiöpinserin omistajaa, kennelin kasvattajat opastavat mielellään eri koiraharrastuslajien ja -yhdistysten pariin ja neuvovat vuosien kokemuksella koirien kouluttamisessa. Kasvateille järjestetään yhteisiä pentuetapaamisia sekä näyttelyharjoituksia, agilitykoulutustilaisuuksia ja tottelevaisuustreenejä (sekä omistajien pyynnöstä myös esimerkiksi jälki-, haku-, tai vaikka junior handler- ja fly ball-koulutusta), tarjoten sopivantasoista koulutusta niin koiransa arkitottelevaisuuteen ja mukavaan yhdessäoloon panostavalle kuin myös kilpailuihin halajavalle.